Mot Furu on Pirkanmaalta kotoisin oleva, vuonna 2020 alkunsa saanut indie-yhtye, jonka musiikissa kohtaavat akustiset ja elektroniset sävyt. Yhtyeen soundi liikkuu pehmeän kokeellisin indiepopin, folkin ja soft rockin rajapinnoilla, mikä luo samalla raakaa mutta viimeisteltyä tunnelmaa.
Mot Furu alkoi tuottaja Ville Koivulan ideasta luoda hiljainen musiikillinen päiväkirjaprojekti, joka heijastaa kunkin hetken ympäristöä, ajatuksia ja musiikillista mielenmaisemaa. Adele Laurén liittyi projektiin debyyttialbumille "in Haspwood, by the pines (2023)", ja Tanja Wallin toiselle albumille "Watersmeet" (2024).
Yhtyeen tuotanto on edelleen kuin päiväkirja elämän pienistä hetkistä ja tuumailuista. Kappaleet käsittelevät ystävyyttä, luontoa, mielen hyvinvointia, menetystä ja toisinaan myös kadotettua rakkautta. Mot Furu tekee tuotannossaan kaiken itse: sävellykset, sanoitukset, tuotannon, äänityksen, miksauksen, masteroinnin ja graafisen ilmeen. DIY-asenne onkin muodostunut olennaiseksi osaksi yhtyeen identiteettiä ja estetiikkaa.
Mot Furun musiikki on kerännyt striimausalustoilla lähes 400 000 kuuntelua. Yhtye on soinut Yle Radio Suomessa, Radio Helsingissä sekä Spotifyn suomalaisilla soittolistoilla. Soundi-lehti nosti esiin bändin toisen albumin joulukuussa 2024, rohkaisten yhtyettä jatkamaan omalla tiellään.
Yhtyeen tuotanto sisälttä albumit In Haspwood, by the pines (2023), Watersmeet (2024), Muted Sons (2025). Lisäksi yhtye on julkaissut singlejä sekä Muted Sons Alternative EP -julkaisun, sekä yhteistyöjulkaisun tuottaja s m s n :n kanssa: math & molecules (s m s n remix)
Tervetuloa kuuntelemaan Mot Furun musiikkia.
Mediatiedustelut, haastattelut, keikkavaraukset ja yhteistyöehdotukset: motfurumusic@gmail.com.
PRESSIKUVAT




Vapaasti käytettävissä Mot Furuun liittyvissä toimituksellisissa ja markkinointitarkoituksissa. Mainitsethan kuvaajan nimen, jos se on saatavilla.